Petri Vesterinen: ”Usko on kallein aarre”

Petri Vesterinen: ”Usko on kallein aarre”

”Usko on kallein aarre”

Synnyin vuonna 1966 perheeseen, jossa molemmat vanhemmat olivat uskovaisia. Kasvoin turvallisessa ja rakastavassa ilmapiirissä. Äitini luki minulle ja pikkuveljelleni paljon Raamatun kertomuksia. Lapsenuskoni oli luja ja horjumaton, sillä tunsin olevani Jumalan lapsi ja Hänen erityisessä suojeluksessaan. Kodissani rukoiltiin joka ilta iltarukous ja opin jo pienenä luottamaan rukouksen voimaan, sillä saimme usein kokea rukousvastauksia ja joskus jopa suoranaisia ihmeitä. Tämä kaikki tuntui minusta aivan luonnolliselta.

110329asemakappeli234

Yksi tapaus Jumalan huolenpidosta ja rukousvastauksesta on erityisesti jäänyt mieleeni. Oli pimeä ja myrskyinen syysilta kun minä sairastuin voimakkaaseen vatsakipuun. Olimme kokeilleet kaikkia mahdollisia lääkkeitä, joita tuolloin sattui kotona olemaan. Vatsakipuani ne eivät lievittäneet ja tilanne vain paheni ja paheni. Kun nukkumaanmenoaika sitten tuli, niin äitini ehdotti, että voisimme rukouksessa pyytää Jumalaa parantamaan minut. Esitin omat epäilyni, mutta ajattelin, että voisihan sitä kuitenkin kokeilla… Vain hetki tuon rukouksen jälkeen kipu hellitti täydellisesti. Ponkaisin vuoteesta ylös, juoksin ikkunan ääreen ja riuhtaisin verhot syrjään. Äidin ihmettelevään kysymykseen vastasin: ”Katson vieläkö taivaalla näkyvät Jumalan kädet, joilla Hän minut paransi.”

Kun vartuin hieman suuremmaksi, niin tiesin tehneeni monia vääriä asioita. Omatuntoni ei ollut puhdas ja tiesin, että synti erotti minut Jumalasta. Minulla ei ollut kuitenkaan sellaista samanlaista rohkeutta lähestyä Jumalaa, kuten aiemmin oli ollut. Vähitellen rauhattomuus sisälläni lisääntyi ja tunsin tiettyjen syntien painavan mieltäni. Minua pelotti, koska tiesin, että asiani Jumalan kanssa eivät olleet kunnossa.

Asuinpaikkakunnallamme Keski-Suomessa oli tapana järjestää hengellisiä tupakokouksia. Eräässä tällaisessa kokouksessa oli puhumassa lähetystyöntekijä, jonka nimeä en enää muista. En muista enää myöskään sitä, mistä hän puhui. Puhe kuitenkin upposi suoraan sydämeeni. Tunsin Jeesuksen kutsuvan minua takaisin taivastielle. Synnit painoivat raskaina ja ajattelin, että en koskaan pääse eroon sydämeni painolasteista, jos en tee ratkaisua juuri nyt.

Kokouksen loppuosassa kysyttiin kuka tahtoisi antaa elämänsä Jeesukselle. Nostin käteni ja puolestani rukoiltiin. Itse en pystynyt rukoilemaan juuri mitään, koska itkin valtavasti ja tunsin, että olin suuri syntinen Jumalan edessä. Rukouksen aikana minut valtasi suuri helpotuksen tunne ja sitten itkinkin sen vuoksi. Jumalan rakkaus tuntui syleilevän minua joka puolelta. Lähdin kokouksesta kotiin kävellen, tai oikeastaan riemusta hyppien, ja oloni oli todella kevyt. Tuntui siltä, että jos olisin vähänkin kovemmin ponnistanut, olisin voinut liitää suoraan taivaaseen Jumalan luo.

Tämän jo 8-vuotiaana tapahtuneen uskoontuloni jälkeen olen halunnut elää avoimesti Jumalan yhteydessä. Tunteet ovat vuosien varrella vaihdelleet laidasta laitaan, mutta koskaan en ole saanut kokea uudelleen samanlaisia tunteita kuin silloin tuon tupakokouksen jälkeen. Se ei ole kuitenkaan himmentänyt yhtään varmuuttani siitä, että olen Jumalan lapsi ja matkalla taivaaseen.

Olen saaanut kokea Jumalan huolenpitoa koko elämäni ajan. Viimeisin konkreettinen esimerkki on kesäkuulta. Olen pitkään kärsinyt uniongelmista ja joutunut syömään nukahtamislääkkeitä. Useasti olen yrittänyt päästä lääkkeistä eroon siinä onnistumatta.

Eräänä kesäkuun aamuna näin unta, että olin hengellisessä kokouksessa. Unessa joku henkilö Pyhän Hengen vaikutuksesta julisti, että kokouksessa on tietty henkilö, jonka Jumala parantaa aivan pian. Koin tuossa unessa, että lupaus oli osoitettu minulle. Aamulla vaimoni kanssa tuli puheeksi uniongelmani. Keskustelun ja unen johdosta rohkaistuin jälleen illalla kokeilemaan nukkumista ilman lääkettä. Jumala tekikin jälleen kerran yhden ihmeen kohdallani ja tämän jälkeen en ole lääkkeitä tähän vaivaan tarvinnut. Joitakin muita terveyshuolia minulla edelleen on, mutta tämän hankalan ongelman paranemisen koen Jumalan ihmeeksi ja hyväksi huolenpidoksi kohdallani.

Tänään perheeseeni kuuluu vaimo ja neljä lasta. Olemme saaneet elää monilla eri paikkakunnilla aina Kiinaa myöten. Minä olen saanut mahdollisuuden opiskella paljon: tekniikan tohtoriksi väittelin vuonna 2000 ja sen jälkeen olen suorittanut mm. kasvatustieteiden ja teologian opintoja. Kaikista rakkainta minulle on kuitenkin Raamatun opiskelu: haluan oppia tuntemaan Jumalaa yhä enemmän.

Työskentelen tällä hetkellä suuressa tietoliikennealan yrityksessä vetäen kansainvälistä asiantuntijatiimiä. Rukoilen, että voisin elää Jumalan kunniaksi arkena ja pyhänä, työpaikalla ja seurakunnassa ja myös oman perheeni keskellä. Usko Jumalaan on elämäni kallein aarre, enkä halua menettää sitä mistään hinnasta.

Petri Vesterinen