“Löysin elämääni tarkoituksen”
Rippikoululeirilläni oli uskovaisia isosia ja he kertoivat suhteestaan Jumalaan. Heidän todistuksensa kosketti minua ja ystävättäreni kanssa sitten rukoilinkin salaa siivouskomerossa sitä, että voisimme tulla uskoon. Emme kuitenkaan kertoneet ratkaisustamme kenellekään ja pian opetuksen ja seurakuntayhteyden puuttuessa asia unohtui. Elämä jatkui entiseen tyyliin ja iän karttuessa vauhtikin lisääntyi. Sisimmässäni tiesin, että elämääni oli hiipinyt monia asioita, joiden kanssa joutuisin aikanaan taivaan portilla vaikeuksiin. Päätin kuitenkin siirtää uskonasioiden pohtimisen vanhuuteen. Halusin nauttia nuoruudestani täysin siemauksin. Pääsin opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan. Minulla oli unelmieni opiskelupaikka, olin terve ja löysin rinnalleni komean nuoren miehen, jonka kanssa sitten aloin seurustella. Taloudellisia huolia ei ollut ja perheeni kanssa pääsimme matkustelemaan paljon – mitäpä muuta sitä olisi vielä osannut toivoa?
Syksyllä 1984 elämääni hiipi kuitenkin tyhjyys. Kaikki ulkonainen elämässäni oli ennallaan, mutta millään ei tuntunut enää olevan samanlaista merkitystä kuin aikaisemmin. Elämääni ahdistuneena pohdiskelin tilannettani ja päädyin lopulta purkamaan huoliani nuoremmalle sisarelleni. Hän oli löytänyt elämäänsä rauhan ja tullut uskoon muutamia kuukausia aiemmin. Hän sanoi minulle, että sisälläni olevan tyhjyyden kautta Jumala kutsui minua luokseen. Koin selvästi sen, että Jumala halusi näyttää minulle elämästäni jotakin. Tunsin sydämessäni, että vaikka saavuttaisin ja saisin elämässäni kaiken, mitä ihminen vain voi koskaan haluta, en kuitenkaan olisi tyydytetty ilman todellista ja elävää suhdetta Jumalaan.
Menin yksin omaan huoneeseeni. Suljin silmäni ja rukoilin: ” Jeesus, anna anteeksi syntini. Tule elämäni Herraksi. Auta minua! En osaa ruveta uskovaiseksi mutta haluan lähteä seuraamaan sinua, mihin ikinä se sitten johtaakaan.”
Tuossa hetkessä en kokenut mitään ihmeellistä, mutta jo seuraavana päiväni tiesin sen, että jotakin oli elämässäni muuttunut. Ryhdyin innoissani lukemaan Raamattua ja sen teksti alkoikin avautua minulle aivan ihmeellisellä ja uudella tavalla. Tunsin, että Raamatun jokainen sana olisi kuin minua varten kirjoitettu ja minä todella myös ymmärsin, mistä on kysymys.
Usko Jumalaan ja Jeesukseen on elämäni suurin aarre. Olen löytänyt Jeesuksen kautta Taivaallisen Isäni, jolla on kaikki elämäni langat käsissään niin hyvinä kuin huonompinakin päivinä. Kun tulin uskoon, niin elämästäni ei tullutkaan tylsää, niin kuin nuorempana ajattelin. Elämästäni tuli oikeastaan valtava seikkailu, joka jatkuu edelleen.
Olen kerta toisensa jälkeen saanut kokea Jumalan suurta uskollisuutta, lohdutusta ja johdatusta vaikeuksien ja vastoinkäymisten aikoina. Monta kertaa Jumala on vienyt minut niin pienelle paikalle, että omat eväät jatkaa eteenpäin ovat olleet kerta kaikkiaan loppu. Voin kuitenkin rehellisesti todistaa, että Jumala ei hylkää eikä Hänen rakkautensa muutu niinäkään hetkinä, kun oma elämä tuntuu olevan umpisolmussa. Jumala vakuuttaa Sanassaan, että hän ei kadu kutsumistaan eikä armolahjojaan. Hän näyttää aina parhaaksi katsomallaan ajalla meille seuraavan kantavan mättään, jonka kautta pääsemme upottavalta suolta pois. Älä pelkää, pysy rauhallisena ja odota Herraa!
Annikka Kolehmainen